Satulat, satulatyöt

Koska satula pitää huoltaa? 

On hyvä tarkkailla ompeleiden ja vastinhihnojen kuntoa. Niiden täytyy olla ehjät. Toppauksen tulee tuntua pehmeältä ja  joustavalta, sillä se toimii iskunvaimentimena hevosen ja ratsastajan välillä.

Voit huollattaa satulasi meillä. Teemme toppaukset, vastinhihnojen ja runkoniittien vaihtoja, korjausompeleita ja ynnä muita korjauksia.

Toppauksen yhteydessä, sekä aina kun satulan huolto vaatii sen avaamisen, teemme tarkastuksen satulan rungolle. Saat siitä kirjallisen raportin kuvineen. Mikäli satulasta löytyy runkovikaa ja se on käyttöön soveltumaton, se jää auki, jottei päätyisi enää hevosen selkään, kipua ja ongelmia aiheuttamaan.

Palvelemme myös satulan sovituksissa. 

Kun varaat ajan satulan sovitukseen, ole ajoissa yhteydessä ja kerro, mikä on sovituksen tavoite. Varaa sovitukseen riittävästi aikaa, noin puolitoista tuntia, ja varaudu myös ratsastamaan, sillä satulan sopivuus on aina tarkistettava myös ratsain, poislukien toki ne satulat, joista voidaan jo maasta käsin sanoa, etteivät ne ole hevoselle sopivia.

Huomioithan siis, että sovituspaikalla tulee olla koeratsastukseen soveltuva alue ja ennen kaikkea hevosen tulisi olla ratsastuskuntoinen.

Toimimme Suomen satulapalveluiden arvojen mukaisesti ja ensisijalla on sovituksissa hevosen hyvinvointi. Tarvittaessa keskeytämme sovituksen, jos hevosen hyvinvointi sitä edellyttää ja ohjaamme hevosen ammattilaiselle, jota sen hyvinvointi siinä hetkessä kaipaa. Tämän vuoksi teemme tiiviisti yhteistyötä muiden hevosalan ammattilaisten kanssa.

Lue lisää Suomen Satulapalvelusta <https://www.suomensatulapalvelu.com/>

Satulaa etsiessä sen sopivuus on tärkein asia. Sen on oltava hyvä ja mukava käyttää niin hevosen kuin ratsastajankin.

Löydät myös liikkeeltämme valikoiman käytettyjä, runkotarkastettuja satuloita. 

Autamme Sinua löytämään parhaan satulan hevosesi selkään.